sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Keittiö tilattu

Kuten otsikko kertoo, keittiö on nyt tilattu. Tarjouksia tuli pyydettyä monesta paikasta, mutta voittajaksi (?) selviytyi Gigantin myymä Epoq -keittiö. Valinta tehtiin nyt, koska Gigantilla oli tämän viikon ajan tarjous, jolla sai 20% alennusta keittiön hinnasta. Hieman päänvaivaa aiheutti kuitenkin se, ettei Epoqin valikoimista löytynyt juuri sellaista puunväristä ovea kuin olisin alunperin halunnut. Alkuperäisenä ideanahan oli aikanaan tehdä täysin valkoinen keittiö, sormivetimillä. Tämä muuntautui pitkin matkaa siihen, että pöytäkaapiston ovet olisivat jotain kylmää puunsävyä, yläkaapit olisivat edelleen valkoiset ja vetimet olisivat niin pitkät kuin laatikkoon ja kaappiin on mahdollista laittaa. Epoqilla on yksi sileä tammiovi, mutta se oli auttamatta aivan liian keltainen, joten suunnitelmat menivätkin sitten uusiksi, jälleen kerran. Lopulliseksi valinnaksi päätyivät valkoiset yläovet (NCS S 0502-Y) sekä tummanharmaat alaovet (NCS S 7500-N). Valkoinen kulkee nimellä "munankuori" ja harmaa "lyijykynä". Oli muuten hassu sattuma, että olemme valinneet juuri tuon saman valkoisen seinien väriksi, koska väliovet ovat sen väriset.







Tasoa emme vielä valinneet, mutta se tulee olemaan puunvärinen ja todennäköisesti laminaattia. Allekirjoittanutta ahdistaa hieman ajatus täysin maalatuista ovista, mutta puun lisääminen tasoon ja ruokapöytään helpottaa tätä tuskaa. Ja kyllä tässä tilanteessa myös nuo eurot ratkaisivat keittiövalinnan, saimme nimittäin tämän keittiön hintaan n. 3800 euroa. Hinta ei luonnollisesti sisällä koneita, allasta tai hanaa.

Altaaksi olemme valinneet Franke Orion OID 615:n, mustana. Tilattiin se Saksasta, säästettiin ainakin puolet verrattuna Suomen hintoihin. Komposiittialtaat miellyttivät vain niin kovasti, että piti etsiä sellainen, onneksi pidin pääni!

Keittiön koneet ovat seuraavat:

Uuni: Whirlpool AKZ 247 WH

Induktiotaso: Whirlpool ACM 804/BA

Astianpesukone: Whirlpool ADG 7580/FD

Liestituuletin: Whirlpool AKR 672 IX

Mikroaaltouuni: Whirlpool JT 369 WH

Koneet tilasimme Rakentaja.fi:n kautta, heillä oli jokin aika sitten joku poistomyynti. Nämäkin saatiin kohtuuhinnalla, hyvä näin. Vähän kyllä jännittää miten nuo Whirlpoolit toimivat, mutta onhan niissä aina takuu. Kylmäkoneet puuttuvat, mutta eivätköhän nekin jossain vaiheessa loksahda paikoilleen!

Hanastakaan en ole vielä päässyt oikein mihinkään ratkaisuun, vaihtoehtoja toki on, mutta lopullista valintaa en ole saanut tehtyä. Luotan tässäkin siihen, että elämä tuo juuri sen oikean valinnan eteen.

Mitäpäs pidätte keittiövalinnasta?

Maria

2 kommenttia:

  1. Tuo on niin totta, että keittiöliikkeissä suunnitelmia joutuu muuttamaan, koska aina valikoima ei vastaa omia kuvitelmia. Keittiönne näyttää järki-ihmisen valinnalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, olisimmehan me voineet vieläkin kierrellä ja kaarrella, mutta hintalappu kyllä houkutti tekemään valinnan. Järjellä ei vain tule aina sellaista taloa jonka haluaisi. Tuskaa kuitenkin lievensi tänään pikakierros parissa liikkeesä joista saa keittiötasoja ja sieltä löytyikin sitten erittäin hyviä vaihtoehtoja! :)

      Poista