Näytetään tekstit, joissa on tunniste pinnat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pinnat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Saunaosaston tilanne

Olen viimeksi blogissa kertonut saunaosastosta toukokuussa, vaikka se on ollut viime kuukausien ajan eniten kaivattu asia ja koko ajan päällä oleva työmaa. Instagramin puolella olen vilautellut vähän kuvia saunan suhteen, mutta olisi kyllä paikallaan ihan kunnon tilannekatsaus!

Status on siis edelleen "työstämisen alla", mutta yksi pala kerrallaan se loksahtelee kohti valmista ja löylyt alkavat olla pian jo saavutettavissa. Sitä ennen pitää tosin vielä vedeneristää lattia, laatoittaa se, rakentaa lauteet ja tehdä vielä viimeistelyt. Mutta ihan kohta siis! Saunaosasto on sisustusratkaisuiltaan ehkä allekirjoittaneelle kaikkein mieluisin, se on tila missä olen uskaltanut valita niitä juttuja, mitä olen OIKEASTI halunnut. Ainut kompromissi on lattia, johon olen ihan alunperin halunnut jotain muuta kuin laattaa, mutta ei valitsemamme laatta huonokaan ole. Sitä on jo kodinhoitohuoneen lattiassa ja se jatkuu samana myös pesuhuoneeseen ja saunaan, joten sitä olen saanut katsella jo vuoden päivät tyytyväisenä.

Pesuhuoneen ja osittain myös saunan seinille tuli isohkoa betonia jäljittelevää laattaa, suihkujen taakse ja shampoohyllyjen takaosaan tuli valkoista mosaiikkia. Kaikki seinälaatat saumattiin vaaleanharmaalla saumauslaastilla. Katto on paneloitu vähäoksaisella kuusipaneelilla. Saunan seinät tehtiin myös kuusipaneelista, joka käsiteltiin mustaksi Liberonin Sauna -sävytteellä. Pidän sävyn satiinisen himmeästä kiillosta. Eli 5/5, kuten internetissä on nykyään tapana arvostella. Kiuassyvennys pinnoitettiin loppujen lopuksi antiikkilaastilla, joka sävytettiin mustaksi rautaoksidilla. Tämä olisi kannattanut tehdä vasta saumaamisen ja paneloinnin jälkeen, koska nyt me saadaan vielä korjailla pintaa hieman uudestaan (lue: vetää koko pinta kerran läpi, koska väristä ei kuitenkaan tule samaa kuin ensimmäisellä kerralla). Lauteista tulee L-muotoiset ja Joni tekee ne itse. Materiaaliksi valikoitui kuusi. Sauna ja pesuhuone rajautuvat toisistaan kirkkaalla L-muotoisella lasiseinällä ja -ovella. Juhannusviikolla lasiliike kävi asentamassa jo kiinteät osat, ovi laitetaan paikalleen kunhan saamme suurimmat sotkemiset pois, ettei vain kävisi mitään... Lasimme asennettiin liimaamalla ilman mitään kiinnikkeitä, joten ilme on todella eleetön. Ovikin on karmiton, joten yleisilme pysyy kevyenä.

Löylyhuone ovelta.
Kiuassyvennys (ja romua).
Löylyistä pesuhuoneeseen. Mosaiikin saumoissa
ei ole värivirheitä, ne ovat vain märät.
Shampoohyllyt. Ei ole edes käytössä vielä,
mutta työnsä arvoiset!
Ovi puuttuu.
Lasitusta juuri liimattuna, siksi tuet.
Seinien sävytteestä voin sanoa, että se oli kyllä hyvää tavaraa. Sävystä tuli oikeasti musta jo yhdellä käsittelykerralla. Hieman vetistä se oli, joten jos vaan mahdollista niin käsittely kannattaa tehdä ennenkuin paneelit menevät seiniin. Itse tein käsittelyn lakkapensselillä, mutta ehkä jokin vaahtomuovisivellin voisi toimia jos käsittelee vanhoja pintoja. Tässä arviossa ei ole sitten mitään kytköksiä Liberonin suuntaan. Me törmäsimme tuotteeseen viime syksynä Habitare-messuilla ja ihastuin siihen välittömästi. Netistä ei kuitenkaan ole löytynyt käyttökokemuksia, joten tässä nyt toivottavasti yksi jollekin joka sitä kaipaa!

Maria

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Kiuassyvennyksen pinnoitusta

Pitkän pitkän tauon jälkeen toinenkin osapuoli jaksoi vuorostaan alkaa rustata blogia. Pitkään on mennyt "rakentajan sumussa" ja kiinnostus lopahti sen myötä myös kirjoitella asioista. Varsinkin kun mitään tiettyä konkreettista ei tuntunut saavan loppuun vaan tuli "multitaskattua" kaikkea sekasin. Eli ei oikeen saanut mitään kokonaisuutta mistä olisi edes kirjoitellut.

Vaan asiaan. Pohdimme marraskuussa Neuvoja kaipaillaan otsikolla että millä pinnoittaisimme kiukaan syvennyksen. Valmista mustaa pinnoitetta ei ole (varmaankin käytännön syistä, tumma pinta härmääntyy helposti) eikä mikään maali tuntunut hyvältä vaihtoehdolta puukiukaan taakse. Jossain kohti soitin muurarillemme ja tiedustelin vinkkejä millä saisimme parhaiten sävytettyä laastin mustaksi. Suosituksena tuli rautaoksidi, jota sotketaan haluaman laastin sekaan (esim. antiikkilaasti). Tarkkaa mitoitusta tuohon on vaikea sanoa mutta muurari sanoi että joitain satoja grammoja per säkki riittää.

Noudin jo muutama viikko sitten antiikkilaastin ja mustan rautaoksidin valmiiksi odottamaan innostusta. Tuotteeksi valikoitui rautakaupassa hyllyssä ollut Vetonit AH (Antiikkilaasti Hieno). Raekoko on pieni 0,6mm joten pinnasta tulee käytännössä sileä eikä rouheinen.

Kävin ulkona sekoittamassa huolellisesti laastin ja rautaoksidin sekaisin ja tein pienen määrän rautaoksidiliuosta alkuun. Liuoksen sekoittamisen jälkeen lisäsin normaalisti vettä. Tein aika löysää laastia vaikka työstöaika onkin aika reilu 2-3h. Tein laastista tietoisesti löysää koska pohjalla on huokoinen oikaisulaasti, joka imee reilusti vettä.

Valmis laasti paljussa. Normaalisti laasti on täysin valkoinen.

Seinät kastelin telalla ennen laastin levitystä jotta tarttuvuus on parempi.

Laastin levittäminen oli kohtuullisen suoraviivaista hommaa siihen asti, kunnes piti hormin takaa saada järkevästi pinnoitettua. Aikaa tuohon nypräämiseen meni varmasti enempi kun muihin pintoihin yhteensä. Hiertovaihetta odottelin hyvän tovin ja kokoajan tuntui olevan liian märkä pinta kun kokeilin varovasti. Pieni hetki ja se olikin jo mennyt ehkä hieman liian kuivaksi. Kävin hiertimellä isoimmat kohdat läpi, jonka jälkeen totesin että hanskoilla saa loppusilauksen semmoiseksi kuin halusinkin. Hieman työstön jälkiä siellä täällä mutta perusilmeeltään kuitenkin sileä. Pinnan ollessa vielä märkä on sävy todella musta, harmi että se tuosta vielä vaalenee jonkun verran. Olisi ollut juuri täydellinen tuollaisena.

Palkki pinnoitettiin kauttaaltaan laattoihin asti. Tästä kyselimmekin mielipiteitä teiltä.

Pinta on tasainen jossa kuitenkin työstön jälkeä näkyvissä.
Luulen että kiilto häipyy hieman kun laasti on täysin kuivunut.

Kuva syvennyksestä kokonaisuudessan.

Kyllä tuolta nyt nousee rosterinen Harvian 20 Pro Premium edukseen (kun sen sinne joskus saa)!

Joni

maanantai 9. marraskuuta 2015

Neuvoja kaipaillaan!

Olen käyttänyt tätä foorumia aivan liian vähän mielipiteiden kyselyyn, joten yritetäänpäs hieman korjata asiaa. Meillä on nyt käynnistynyt yläkerran pesuhuoneen ja saunan laatoitukset ja siellä on yksi yksityiskohta johon en oikein keksi ratkaisua itse. Tai siis painin kolmen vaihtoehdon välillä. Toivottavasti osaan selittää asian ymmärrettävästi, on minulla kuviakin apuna.

Meille tulee puukiuas ja sille pitää olla hieman enemmän suojauksia kuin sähkökiukaalle, joten siitä syystä saunan puolelle piti rakentaa pieni palomuurin poikanen. Pesuhuoneen pitkä seinä laatoitetaan saunan puolelle muuriin asti ja nyt mietin, että miten pitkälle. Alunperin suunnittelin, että katkaistaan se laatoitus vaan siihen muuriin ja muuri sitten pinnoitetaan kokonaan jollain mustaksi (tällä hetkellä vain tasoitettu märkätilatasoitteella). Nyt kun laatoitus on aloitettu, se näyttää ehkä hieman kömpelöltä. Toki ilme muuttuu kunhan saamme lopullisen värin myös muuriin, mutta silti jokin siinä häiritsee. Alla hieman kuvia, mietinnän kohde on siis tuo palkki johon laatat tällä hetkellä loppuvat.

Näkymä ovelta.
Itse palkki vähän lähempää.
Näkymä saunan ovelta. (Pahoittelut vastavalosta.)
Näkymät (tulevilta) lauteilta.
Tuossa siis kuvitus nykytilanteesta. Pitäisikö laatoitusta jatkaa vielä

a) vain pesuhuoneen puoleiselle reunalle
b) pesuhuoneen puoleiselle reunalle ja etuosaan
c) vai jättää tuollaiseksi kuin se nyt on?

Ai että miten muuten tykkään noista harmaista laatoista! En malta odottaa, että tila valmistuu kokonaan.

Otetaan muuten vastaan vinkkejä myös siitä miten saisimme tuon muurin mustaksi/tosi tummanharmaaksi, tällä hetkellä paras ehdotus on antiikkilaastin tai hiertopinnoitteen sävytys saumalaastilla (koska jostain syystä markkinoilta ei löydy valmiiksi mustaa pinnoitetta?! Valmistajille tästä koppi!) mustaksi, sekoitussuhteet ovat vain hieman hakusessa kun ei tätä ilmeisesti kovin usein tehdä. Tiileriltä saisi tilattua erikoisvärinä mustan hiertopinnoitteen, me tarvitsemme sitä tosin pari säkillistä ja yksi säkki maksaa 39e ja rahdit ovat 20e/säkki tai 50e/kaksi säkkiä (jos päädymme Tiileriin, teemme kyllä kaksi erillistä tilausta).

Lupasin viimeksi vilauttaa pihasuunnitelmaa, mutta en ole saanut vielä sen skannaamista aikaiseksi koska en ole muistanut ottaa sitä mukaan töihin, mutta kyllä se sieltä vielä tulee, ehkä jo ennen ensi kesää.

Maria

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Esittelyt: kylpyhuone

Alakerran kylpyhuone on nyt päässyt siihen pisteeseen asti, että viitsii esitellä jo lähes valmista tilaa. Valmiusaste on perinteinen "listat puuttuu". Ja termostaatti. Mutta eikai kaiken täydellistä valmistumista kannata odotella, tulisi vieläkin pidempiä kirjoitustaukoja. On myös helppo aloittaa tilasta, joka näyttää valmiilta ilman vanhojen tavaroiden paikalletuomista!






Alakerran kylpyhuone on kooltaan n. 5 neliötä ja se toimii asuinkäytössä pääasiassa vessana ja vieraiden kylpyhuoneena (ja mahdollisesti joskus jälkikasvun pesutilana jos sellaisia tulee), kunhan saadaan yläkerran pesuhuone tehtyä. Halusin tilasta melko neutraalin ja aikaa kestävän, joten valitsin pohjaksi "varmoja" elementtejä. Seinälaatat on aikanaan löydetty Tallinnan reissulta ja lattialaatat ovat Laattatukusta. Näistä kerroin jo täällä. Laatat on saumattu Mapei Ultracolor Plus, sävyllä 100. Kattoon valitsin vaaleaa kotimaista vähäoksaista kuusipaneelia. Valaistus on hoidettu led-paneeleilla ja peilissä olevalla led-nauhalla.

Alla listaus kylpyhuoneeseen valituista kalusteista ja muista sisustuksista. Linkit vievät joko valmistajan tai jälleenmyyjän sivuille.

Suihku: Grohe Euphoria.
Lattiakaivo: Purus Desing Neliö Laatta RST
Pesuhana: Hansgrohe Focus 100
Allas: Seko Cynto
Allaskaappi: Ikea GodmorgonTaso: Ikea Aldern
Peili: Ikea Storjorm
Korkea kaappi: Ikea Tyngen
WC-pönttö: Gustavsberg Nautic 5500




Naulakot ja roskis ovat myös Ikeasta, suihuverho on Hemtexistä.

Tässä siis ensimmäinen esittely, lisätietoja saa kysellä. Toivottavasti ei mene ihan kuukautta seuraavaan esittelyyn... :)

Maria

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kuvia

Hetken hiljaisuuden jälkeen tässä hieman kuvia:

Välitila tsek, sama harmaa kuin laatikoissa.

Sydän.

Ensto Intro.

Nää yksittäiset on niin söpöjä!

Vielä kuraharja niin pääsee koiraakin pesemään.

Ikea Storjorm meets Grohe Euphoria.

Portaiden allekin saatiin maali, hei hei betoni!
On tapahtunut myös paljon muutakin, mutta näistä ei nyt tähän vielä tullut mainintaa... :)
 
Keittiön suhteen mennään nyt siinä, että Gigantti on vaihtanut ääntä asiakaspalvelukellossaan ja ymmärtänyt, ettei tätä asiaa voi hoitaa ihan niinkuin on tähän asti hoidettu ja on ilmoittanut, että viat ja ongelmat korvataan ja korjataan. Keittiöremonttiajatukset ovat siis kaikonneet.

Maria

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Keittiön välitila

Kun keittiö harmitti niin paljon, olin todella varautunut loppujen päätösten suhteen, kuten juuri välitilan. Se oli ollut "ongelma" jo alunalkaen, kun en varsinaisesti lämmennyt kaakeli-vaihtoehdolle, joten pyörittelin päässäni erilaisia vaihtoehtoja tapetista vaneriin ja pelkkään lasiin. Mikään ei kuitenkaan missään vaiheessa tuntunut omalta, joten annoin asian olla ja päätin odottaa ahaa-elämystä. Sitten sattumusten kautta meille ajautui mahdollisuus testata Wall+-laattaa, ja valitsin niistä kauniin Aalto-kuvion. Saimme käsiimme 2-laatuista laattaa jotka piti maalata ja maalasin ne samaan sävyyn yläkaappien ja seinien kanssa. Istutin pari laattaa tasolle ja pällistelin niitä siinä jonkun aikaa. Sekään ei kuitenkaan tuntunut jostain syyltä juuri oikealta ratkaisulta sillä hetkellä, mutta laitoin sen sitten muun keittiöahdistuksen piikkiin enkä ajatellut asiaa enempää. Kun tuli pikkuhiljaa aika tehdä välitila valmiiksi, ahdistus palasi enkä osannut kuvitella laattoja meidän välitilaan. Tässä vaiheessa en myöskään halunnut tehdä enää mitään huonolta tuntuvaa päätöstä (koska olen äärimmäinen tunne-ihminen), joten rupesin tutkimaan eri vaihtoehtoja jälleen ja internetin ihmeellisestä maailmasta bongasin useammankin ihmisen käyttäneen ihan vaan laastia välitilassa. Siitä nakkasin idean Jonille ja Joni kilttinä ihmisenä sen sitten toteutti minulle ja ai että, kuulkaas, se on juuri oikea juttu meille! Joten, nyt meillä on välitila pinnoitettu saneerauslaastilla, sen väri vain pitäisi päättää vielä, ja siinä te saatte auttaa!

Joni levitti ja minä seurasin sienen kanssa perässä hiertämässä.

Tällainen näky odotti aamulla raksalle saapuessa (älkää välittäkö sotkusta).
Laasti on vielä märkää, se vaalenee melko paljon vielä.

Tästä muodostui heti "lempinäkymä" keittiössä.
En ole niin hyvä kuvaamaan että fiilis välittyisi sinne teille asti, mutta itse olen ainakin todella innoissani tuosta! Pitkästä aikaa tuli keittiön suhteen "joooooooooo, näin sen pitää olla" -fiilis, ihanaa. Väri pitäisi vaan tosiaan päättää, alunperin olin miettinyt samaa valkoista kuin muissa seinissä, mutta yllättäen kun laasti oli märkänä tummaa, ihastelin sitäkin. Sen ollessa tumma alakaapit ja tason sävy korostui kivasti ja seinäkaapit ikäänkuin katosivat katseen kohdistuessa alas (mikä on se juttu mitä olin hakenut). Aivan musta ei todennäköisesti sopisi harmaan kaveriksi, mutta miltähän näyttäisi jokin tummanharmaa sävy, jopa sama kuin laatikoissa? Pohdin myös että maalaisin välitilan mahdollisimman samansävyiseksi takan kanssa, jolloin ne olisivat "pari". Sävyä ei kuitenkaan todennäköisesti saisi ihan samaksi, joten joku tarkkasilmäinen saattaisi bongata eron. Ja miltä näyttäisi vaalea harmaa valkoisen ja tummanharmaan kaverina? Vai odotanko laastin kuivuvan ja jätän sen sitten ihan sellaiseksi ja suojaan sen vain jollain millä pinta tulisi hieman helpommaksi puhdistaa?

Ideoita otetaan vastaan avoimin mielin, en tosiaan ole vielä edes hieman kallistunut mihinkään suuntaan (paitsi ehkä vähän siihen tummaan kuitenkin...).

Liittyen edelliseen kirjoitukseen, loput keittiötavarat tulivat luvatusti tänään keskiviikkona ja kaikki oli ehjää. Emme ole vielä pääseet luonnollisesti asentamaan niitä, joten hieman vielä joutuu sitä jännittämään. Toivon kuitenkin että tässä ei olisi enää kuin se apteekkarinkaapin korjaus ja homma olisi sillä selvä, se olisi meille kaikille paras ratkaisu!

Maria

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Lupaus lopusta

Pitkän puurtamisen jälkeen raksalla on alkanut toden teolla se työvaihe, jossa tehdään lopullisia, viimeisiä pintoja. Yksi asia toisensa jälkeen voidaan ruksata tehdyksi ja se tuntuu hyvältä. Kyllä tämä taitaa ihan oikeasti joskus siis valmistua!

Parin viikon aikana on tehty mm. keittiötä, joka jäi kylläkin kesken kun huomattiin yksi virhe suunnittelussa ja nyt odotellaan vastauksia reklamaatioon, tästä sitten lisää kun asia on selvinnyt. Myös laatoitukset pääsivät alkuun kun saimme vahvistusta joukkoihimme isäni kaverilta. Nyt on laatoitettu alakerran kylpyhuoneen sekä yläkerran vessan seinät. Lattiat uskallamme jo tehdä itse, kun Joni sai hyviä neuvoja. Saunan pesuhuoneen seinät jäänevät muuton jälkeiseen aikaan tehtäväksi. Takka on saanut myös lopullisen pintansa (joka on täydellinen) ja porraskuilun seinien paneloiminenkin on aloitettu! Kun tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus nämä yömyöhäiset bloggaushetket, tässä taas läjä kuvia...


Takka. Ihana.
Asennettiin tuollainen mittari leivinuunin puolelle,
osataan sitten aikanaan ihmetellä lämpöjä.

Yläkerran vessan seiniä! Tuo kukkalaatta on kyllä mainio. Saumat
luonnollisesti vielä puuttuvat, mutta ensi viikolla varmaan ilmestyvät seinille.
Alakerran kylpyhuoneen seinälaattaa. Sekin on
kovin nättiä!
Panelointiurakka aloitettiin korkeimmalta
seinältä, tässä näkymä alakerrasta.
Ja tässä yläkerrasta... Kattolistatkin löysivät paikalleen heti!

Paneelit pilkistävät puoliseinän takaa.
Paneelia ja portaiden matoksi valittu Earth.

Paneeli on siis Effex Design sisustuspaneelia sävyssä Cloud. Takan sävy on Weberin 430 T020, jos jotakuta mietityttää! Itseäni ainakin jännitti viimeiseen asti, koska mistään ei oikein tahtonut löytyä kuvia tai mallipintoja tuosta väristä, mutta riski oli todellakin sen arvoinen.

Maria

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Lattia maalattu!

Ja vain maalattu. Yritän nyt rahansäästömielessä totutella kiiltävään lattiaan (lakka maksaisi useamman satasen lisää), ehkä se siitä vähän himmenee kun kuljetaan ja kalusteet ynnä muut muokkaa näkymää hieman minunlaisemmaksi. Jonille sanoin, että jos se vielä vuoden päästä häiritsee, korjataan asia sitten. Huhuh. Muuten kyllä pidän pinnasta, väri ja tuntuma on mainio ja alakerrassakin kuusi (6) maalikerrosta riitti tasoittamaan röpelöt... Onneksi en ole valinnut mitään muita kiiltäviä pintoja! Kiiltävän lattian hyviin puoliin kuuluu myös valoisuuden lisääntyminen, ehkä se on myös ympäristöystävällistä kun ei tarvita ihan niin paljon keinovalaistusta?

Tässä saatte nauttia (kerrankin) siivotusta kämpästä kuvien kautta, ehkä ensi viikolla olen taas enemmän kirjoitusfiiliksellä!

Olohuonetta.
Olohuonetta toisesta suunnasta. Takka saa pinnoitteen
ylleen pian!
Vielä kun tuon seinän saisi paneloitua...
Yläkerran mauuhuonetta.
Valoa tulvii länteen suuntaavasta ikkunasta,
tämä tila on kesällä varsin lämmin...
Vaatehuoneesta makuuhuoneen suuntaan. Yhtenäinen
lattiapinta on kyllä miellyttävä silmälle.
Alakerran aulaa.
Aula toisesta kulmasta.
Työhuonetta. Täällä lattia on hurjin, mutta
tuntuu jalan alla mukavalta kuitenkin.
Vierashuone.


Mitäs pidätte?

Maria

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Lattioiden maalaus, osa 2: välipaniikki

Kun pääsee ensimmäistä kertaa rakentamaan sisustusta tabula rasa -tilanteesta, ilman rajaavia, olemassaolevia elementtejä, tulee helposti himo saada tehdä jotain erikoista. Näin tuntuu olevan tässä meidän talossa nyt kyse ja idea maalatusta betonilattiasta on yksi näistä tosi hyvistä ideoista, ainakin teoriassa. Epoksilattioitahan on tehty jo jonkun aikaa, mutta kustannussyistä päädyimme pelkkään maaliin, jotta homman voisi tehdä itse ja rivakasti. Tässä asiassa olisi pitänyt kuitenkin ottaa huomioon muutama asia (joista meitä jo oltiinkin valistettu, mutta ei kuunneltu):

1. Maalattavan pinnan teko. Maalattavan betonin pitää olla priimaa. Ei hyvä, vaan priima. Yläkerrassa tämä toteutuikin kun lattiavalun yhteydessä pinta koneliipattiin ja me jaksettiin hioa lattia kahteen otteeseen, kerran sileällä ja toisen kerran karkeammalla (paitsi vaatehuoneissa vain kerran sileällä). Alakerrassa taas pinta oli liipattu käsin ja sitä röpelöä olisi saanut hioa useamman päivän että se olisi saatu sileäksi.

2. Maalin kiilto. Jos pinnassa on vähänkin virheitä, kiiltävä maali paljastaa kaiken. Siis ihan kaiken. Alakerran pintojen hurjuus ei yllättänyt, mutta yläkertaan mennessä iski kyllä aikamoinen paniikki kun myös vaatehuoneiden pinnat näyttivät hieman kyseenalaisilta.

Miten tästä sitten eteenpäin? Joni soitti Teknokselle ja kysyi, että olisiko mitään tehtävissä kiillolle ja selvisi, että heillä on uudehko vesiohenteinen erikoislakka, jota saa kolmessa kiillossa, kiiltävänä, puolikiiltävänä ja puolihimmenänä. Joni kävi hakemassa näytteet ja suti pienet määrät lattiaan ja heti helpotti; puolihimmeä olisi meidän pelastuksemme.

Huonommin hiottu vaatehuoneen lattia heijastaa
päivänvalossa röpelöt ja näkeehän tuosta melkein
peilikuvansa.
Maali on siis todella kiiltävää ja siinä
näkyy kaikki pölyiset jäljet, voisin vain kuvitella asuessa
koiran tassujen jäljet...

Tässä näkyy lakkaustestit, ylempänä puolikiiltävä (ei juuri eroa)
ja alempana puolihimmeä (pelastus!).

Tässäkin hieman himmeää, alakerran röpelötkin hieman
katoavat himmeämmällä pinnalla.

Täytyy kyllä sanoa, että ONNEKSI löytyi tuo lakka, olisi harmittanut todella paljon jos olisi pitänyt tässä vaiheessa luopua maalatusta pinnasta. Sävy kuitenkin on hyvä, olen erittäin viehättynyt sen pehmeästä, helmenharmaasta ilmeestä. Maali tuntuu myös mukavalta jalan alla eikä lattia ole kylmä jalan alla, vaikkei ole edes täysiä lämpöjä tällä hetkellä päällä. Pinta ei ole myöskään yhtään liukas. Tuntuu, kuin kävelisi todella ohuen kumimaton päällä.

Tilanne on nyt se, että kaikki maalattavat pinnat on maalattu vähintään kerran ja osa kahdesti tai jopa kolmesti. Maalia kun tuntuu olevan riittävästä, aiommekin läärätä sitä alakerran lattioihin ja toivomme, että kun tarpeeksi maalaa, röpelöt tasottuisivat. Jos eivät, niin sitten vain täytyy keksiä toinen vaihtoehto. Onneksi maali ei kuitenkaan sulje melkeinpä mitään vaihtoehtoa pois ja jos sen haluaa vaihtaa, on se helppo tehdä esimerkiksi perinteisempään laminaattiin.

Huhhuh, olisihan tämänkin asian voinut tehdä yksinkertaisemmin ja helpommin. Ja me kun alunperin suunnittelimme noin 100 neliötä, tasamaatontille ja pinnoiksi ihan perusvaihtoehtoja. Voi kun sitä on joskus ollutkin viisas suunnitelmissaan...

Maria

P.S. Lakan saisi myös sävytettyä Teknoksen kuultoväreihin, arvatkaas minkälainen kokeilunhalu tästä syntyi... Nyt jäitä hattuun!