Näytetään tekstit, joissa on tunniste lvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lvi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. toukokuuta 2015

Pessimisti ei pettyisi

Siitä asti kun sisällä alkoi väliseinien rakentaminen (eli reilu vuosi sitten), olen pyöritellyt päässäni ajatusta muutosta ja sen mahdollisesta ajankohdasta. Vaikka tässä rakentaessa on oppinut yhtä sun toista, voin silti pitää itseäni täysin ummikkona aiheen parissa, koska minun suunnittelemani aikatauluhaaveet eivät kyllä toteudu mitenkään päin tällä työvoimalla (eli Joni, minä puoliksi ja Jonin isä myös puoliksi). Toki välillä olemme saaneet apua sieltä sun täältä, mutta suurimmaksi osaksi Joni on kyllä ihan itse tuon talo näperänyt talotekniikkaa myöten. Haaveita on siis kaatunut useampaan otteeseen ja kyllähän se joka kerta harmittaa kun huomaa, että tälläkään kertaa ei onnistuttu ja että ollaan tooooosi kaukana siitä. Nyt viimeksi haaveilin, että muuttopäivä olisi äitienpäivän aattona, mutta nyt kun olemme Jonin kanssa molemmat flunssassa ja hommaa on vielä niin paljon, voi haaveen taas unohtaa ja yrittää ihmetellä kalenterista viikonloppua johon tähdättäisiin. Yritin jo syksyllä kääntää ajattelutapani siihen, että muutetaan sitten kun se on valmis ilman sen suurempaa tavoitetta, mutta ei minunkaltaiselleni sellainen sovi, tarvitsen selvän takarajan johon tähdätä, muuten menee haaveiluksi ja haahuiluksi.

Viime kirjoituksesta on jälleen vierähtänyt kuukausi, joten tässä kuvallista materiaalia viime kuun aikana saavutetuista asioista:

Aloitetaan siitä mihin on viimeksi jääty, eli laatoitukset
on nyt saatu tehtyä suurimmaksi osaksi. Tässä alakerran kylpyhuone.
Kuvassa näkyy myös Puruksen kansi!
Yläkerran vessassa on sama tilanne, valmiit laatoitukset siis!
Sisäänkäynti on myös muuttunut melkoisesti! Laatoitukset
on täälläkin tehty ja saatiin vapun kunniaksi ulko-ovikin paikoilleen,.
Ulko-ovi ulkoa. Ovi kävi maalauksessa, koska se
oli tilattu ruskeana sisältä ja ulkoa vaikka olimme
tilanneet sisältä valkoisen. Maalarille
on vain sattunut jokin pikku ajatusvirhe maalaamisen
kanssa kun tuo valkoinen nyt paistaa tuolta hieman tökerösti.
Täytyy ottaa asia esiin ensi viikolla maalarin kanssa..
Asennettiin myös yksi väliovi, ovet ovat Jeld-Wenin Easy Effect Aavat.
Tykkään.
Sisäovien vetimet. Yllätyin, kun lukko ja kahva ovat
noinpäin, olen jostain syystä kuvitellut niiden olevan
toisinpäin. Olenko ainoa näin olettanut?
Keittiökin alkaa olla paketissa! Kuvasta puuttuu vielä reklamoinnin
myötä vaihtuneet tuotteet, teen näistä sitten
ihan oman postauksen kun kaikki on täysin selvää ja paketissa.
Myös liesituuletin meni vaihtoon.
Musta Franken (Orion OID 651) allas ja Oraksen hana (Optima 2734F).
Taustalle mallailtu välitilan laattaa, joka on Wall+ -laatta.
Tuonne pitäisi saada vielä kylmäkoneet. Kuvassa myös
keittiön kohokohdat eli korotettu tiskari ja apteekkarinkaappi. <3
Yläkaapit ovat sävyä NCS S 0502-Y, alakaapit NCS S 7500-N.
Taso on Cellon laminaattitaso, vaalea tammi.

Keittiön selvittely on siis vielä hieman kesken ja ulko-ovestakin tulee sanomista. Eteenpäin kuitenkin mennään ja kyllähän tuolla aika valmiilta alkaa pikkuhiljaa näyttämään!

Maria

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Raksaviikko 83

Kahdeksankymmennenenkolmannen raksaviikon kunniaksi saatiin vihdoin takkaan tulet! Meillä on ainakin kunnolla kuivateltu takkaa, sen muuraushan valmistui jo maaliskuussa. Hormi kun ei ole vain perinteinen tiilihormi tai muuten peruselementtihormi, vaan kyseessä on HärmäAirin vesihormi. Piti siis hieman askarrella vesiputkien yms kanssa ja vaativathan nuo putket myös vesivaraajaa yms. Vaan nyt se on paikoillaan ja toiminnassa ja hyvä niin! Tiilerhin Terhi -takka myös lämmittää mukavasti jo nyt. vaikkei siellä ole erityisen paljon vielä voinutkaan puuta polttaa. Ohjeissa annetaan lupa 1,5-2 kilon puulasteille ensimmäisen viikon aikana. Lämmön huomaa parhaiten, kun on touhunnut olohuoneessa ja kipaisee hakemassa esim vaatehuoneesta jotain, ei se lämpö sinne asti vielä leijaile kun ei ole ilmanvaihto toiminnassa.

Muita edistysaskeleita on tapahtunut koteloiden ja seinien sekä ilmanvaihtokanavien kanssa. Vaatehuoneen kotelo on saatu tasoiteltua ja pohjamaalattua ja sen myötä vaatehuone onkin ensimmäinen tila joka on valmis viimeiselle maalipinnalle. Yläkerran wc:n seinä on myös levytetty loppuun nyt kun Joni sai viimeisteltyä kiertoilmakanavat. Samaan vauhtiin myös keittiön alaslaskun kotelo sai levynsä. Ja kun kipsilevyjen kanssa päästiin taas vauhtiin, levytettiin myös porrasaukon seinämät! Enää puuttuu siis kodinhoitohuoneen kipsilevyt teknisen kuilun kohdalta (ja leffahuoneen seinät, mutta ne jäävätkin jonnekkin hamaan tulevaisuuteen...). Myös liestuulettimen rööri vietiin paikoilleen, pääsee pekonikäryt harakoille.

Myös kattopaneelimme saapuivat perjantaina, päästään pian paneloimaan sisäkattoja noiden osalta. Paneeliksi valikoitui siis pitkähkön pohdinnan jälkeen saksalainen Kronoflooring Harmony XL. Väriksi tuli tuo white structured. Oli kyllä makean näköistä jo paketeissa, en malta odottaa että näkee miltä se näyttää katossa! Suomessa sitä maahantuo Karitma, jos on kiinnostusta kyseiseen paneeliin, heidän sivuiltaan löytyy jälleenmyyjät. Tätä paneelia ainakin pystyi tilaamaan vain täysin lavoin, koska se tuodaan suoraan Saksasta. Lavassa on bruttona n. 100 neliötä paneelia, meillä kokonaistarve olisi ollut n. 140 neliötä, joten olisi jäänyt 60 neliötä yli. Noin suurta määrää ei olisi huvittanut koittaa kaupitella ja säilöä sen aikaa. Siksi meillä tuota leveää paneelia siis tulee kuiviin "yleisiin" tiloihin ja makuuhuoneisiin tulee kapeampi Cellon mdf-paneeli. Kosteisiin tiloihin tulee joko tervaleppää tai haapaa.

Ja pitkän tekstin jälkeen vielä muutama kuva todisteeksi edistymisestä:

Hormi eristettynä yläpohjassa.

Tulta!

Porrasaukon seinämiä levytettynä.
Kodinhoitohuoneen oven suunnalta.

Tähän sijoitetaan "nöräyspiste", eli kompakti
työpiste esim. musiikin hallintaan tai
väittelyiden pilaamiseen googlettamalla.
Keittiön alaslaskun lippa. Siihen sisällytettiin
kiertoilman poisto ja ilmanvaihdon tuloventtiilit
olohuoneen osalta. Olohuone vaikuttaa nyt todella
korkealta kun tuo lippa on tuossa!
Kodinhoitohuoneen ja yläkerran wc:n kulmaus.
Oikeassa yläkulmassa pilkistää kiertoilman tulo.
Makuuhuoneen edusta sai myös pohjamaalin.
Makkari toimii tällä hetkellä myös
kodinkoneiden sijoituspaikkana.
Vaatehuoneen kotelo. Tuolla menee siis
ilmanvaihtokanava.
Paneelit odottelemassa asennusta. On kyllä
kivan leveää!

Tätä tarkoittaa white structured. Hienon hienoa
"röpelöä". Sitä ei erota enää metrin päästä.

Ensi viikolla saamme toivottavasi lämpöpumpun hörähtämään käyntiin ja seinien laatoitustyöt myös alkavat! Kivaa!

Maria

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ovia ja muuta mukavaa

Parin viikon aikana raksalla on asennettu ulko-ovia, vedeneristetty kylpyhuoneet ja wc, asennettu hormia ja rakennettu runkoja porrasaukon ympärille ja teknisen kuilun kodinhoitohuoneen puolelle. Myös alakerran kylpyhuone ja yläkerran wc ovat saaneet alaslaskunsa. Ovista asennettiin terassin ja kodinhoitohuoneen ovet, ulko-ovi lähtikin vielä maalattavaksi kun se oli tilattu vahingossa myös sisäpuolelta ruskeaksi maalattuna, vaikka sisäpuolen värin piti olla valkoinen.

Pian nousee savua! Porvooseenkin
saatiin hetkeksi valkoinen lumipeite, nyt
se on kyllä jo mennyttä.

Hormi paikoillaan, vielä pitäisi
muutama putki kytkeä ja sitten
voikin laittaa takkaan valkean.
Tuohon viereen tulee vielä kiuas.
Porrasaukon seinärunkoa.
Runko laskee 30cm joka porrastuksessa.
Ikkunan alle tehtiin kotelo jotta saadaan harkkorungon
ja puurungon välinen porrastus
häivytettyä.
Terassin ovi. Ulko-ovet ovat tummanruskeita värikoodilla RR32.
Kodinhoitohuoneen ovi paikoillaan.
Terassin ovi sisältäpäin. Onneksi saatiin tuo kätisyys vaihdettua!
Kodinhoitohuoneeseenkin tulee nyt
hieman luonnonvaloa kun umpiovi
vaihtui ikkunalliseen.
Molempiin oviin valittiin tällainen painike ja lukot.
Pääovi saa erilaisen painikkeen, lukot ovat samaa
sarjaa.
Ensi viikon aikana pitäisi siis saada vihdoin tulta takkaan. Vedeneristyksistä ei tullut otettua kuvia, mutta ne on siis tehty seinien osalta, joten laatoitustyöt voinevat myös alkaa, eivät kuitenkaan välttämättä ihan vielä ensi viikolla.

Maria

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Edistystä kuvina

Tässäpä pieni katsaus edistymiseen kuvien kautta. Nehän edelleenkin kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa(?).

Testailtiin valoja paikan päällä, jotta osataan
tilata oikeat valot.. Haluttiin upotettavat LED-paneelit
yleisvalaistukseksi, tässä on testissä luonnonvalo ja hieman keltainen.
Kylmempi luonnonvalo voitti.
Keltainen oli todella keltainen.
Tästä 21W lampusta lähtee hyvin valoa.
Näitä tulee olohuoneseen 6 kpl ja
kulkuväylälle olohuone-makuuhuone 3 kpl
ja ne laitetaan himmentimen taakse.
Tukimuurien anturat on saatu valettua.
Pidemmän muurin antura sai myös täytteensä.
Teknisen kuilun runkokin on aloitettu. Laitettiin
jäykistämiseksi vaneria kipsilevyn alle.
Luukku keskellä on ilmanvaihtokanavien
huolto-/tarkistusluukku, joka jää vaatehuoneen
puolelle.
Tähän ei tarvittu jäykistettä, mutta
Joni askarteli runkopuihin kiinni vanerit että
kipsilevyt saadaan samaan tasoon.
Luukku lähempää. Vielä näkee läpi kodinhoitohuoneen puolelle,
piakkoin ei!
Hieman on täälläkin korjailtu ensimmäisiä
nauhoituksia. Ikkunan alle tulee tasoa
ompelemista varten. Vaatehuone toimii
siis myös ompeluhuoneena.
Vaatehuoneen ikkunan suunnalta kuvattuna.
Alkaa olla tasoittelut tasoiteltu pikkuhiljaa, onneksi.
Vanerien päälle laitettiin kipsilevyt.
Kodinhoitohuoneen oviaukosta kuvattuna
vaatehuoneen suuntaan. Kivasti
katosi tuo radonin poistoputki.
Kodinhoitohuoneen puolella näyttää tältä,
putkia pitää vielä eristää ja jakotukkien paikat
käyttövedelle pitää vielä fiksailla.
Panorama-kuva eteisaulan tilanteesta. Täälläkin alkaa olla seinät
pohjamaalivalmiudessa!
Työhuoneen hankalat saumat ovat saaneet
myös nauhat ja tasoitteet, toivottavasti uupuu
enää viimeinen hionta.
Vierashuoneen seinä odottaa maalia.
Vierashuoneen seinää tämäkin.
Yläpohjassakin on työskennelty ja eristetty kanavia jotta saataisiin
puhallusvillat mahdollisimman pian paikoilleen.
Koko ajan siis jotain tehdään ja jokainen askel on aina lähemmäksi valmistumista! Seinien nauhoittamiseen ja tasoittamiseen on mennyt paljon aikaa, koska kipsilevyjen reunaohennukset eivät ole olleet tasalaatuisia, niissä on ollut usean millin erot ja ne ovat myös aaltoilleet. Reunat eivät ole myöskään olleet ihan 90 asteen kulmassa ja levyjä on ollut hankala saada puskuun toisiaan vasten. Vaan ei olla tästä lannistuttu vaan allekirjoittanut on kironnut vain ääneen ja jatkanut sinnikkäästi tasoitushommia haasteista huolimatta. Mutta nyt ollaan jo reilusti voiton puolella! Laskin, että saumoja tulee enää kourallinen, joten eiköhän tästä selvitä hengissä.

Fiilikset vaihtelee joka päivä monta kertaa, välillä tuntuu kun iskee rationaalinen hetki että kyllä tämä tästä viimeistään jouluksi muuttokuntoon saadaan, sitten kun kurkkaa kalenteria ja laskee päiviä niin iskee epätoivo että ei ikinä millään. Raksalle päästessä epätoivo edelleen jatkuu, mutta kun jokin asia on taas tehty, nousee toivo. Nyt pitää vain keskittyä niihin asioihin jotka mahdollistavat muuton. Raksan keskellä asuminenkaan ei ajatuksena häiritse niin paljon, että malttaisi tehdä reilusti loppuun asti. Toivottavasti se ei kuitenkaan poista oikeutta napista kun ärsyttää keskeneräisyys... Hah hah.

Maria

torstai 18. syyskuuta 2014

Lämpöä taloon

Lähes neljän viikon mittainen blogitauko ei ole johtunut siitä, että oltaisiin edelleenkään saatu mitään suurta aikaiseksi, vaan siitä, että työnteko on ollut yhtä näpertämistä ja näkymättömien asioiden laittelua. Ja toki myös väsyttää, ihan helvetisti. Nyt kahlataan eteenpäin kuin suossa eikä edes jaksa innostua juuri mistään. Joka viikonloppu sitä vähän haaveilee pienestä lottovoitosta, että voisi sitten sillä rahalla palkata jonkun ammattilaisen avuksi, mutta todennäköisyydet eivät taida olla meidän puolella. Ollaan myös taas sorruttu siihen, että yritetään tehdä kaikkea samaan aikaan ja se ei edelleenkään toimi. Väsäilinkin pientä listausta työvaiheista, tein listaukset vain hieman ronskisti niin ei ahdista ne kaikki pienet jutut siellä. Vaan ei auta kuin kahlata! Muuttopäivästä ei edes haaveilla, se tulee kun on tullakseen.

Tässä muutaman viikon aikana on asenneltu rännejä takapihalle, asennettu ikkunasmyygejä, laudoitettu ulkoseinää, rakennettu anturamuotteja  ja mikä tärkeintä, saatu lämminvesivaraajaan vedet ja lämmitys päälle. Onhan tuossakin kyllä kaikenlaista, että ei nyt olla ihan vaan laiskoteltu! Habitaressakin pyörähdettiin, mutta siitä sitten ehkä omaa juttuansa.



Takapihan rännit asennettuna. Hyvin toimii!
Syöksyjä. Tästä menee sadevesi
maan alle upotettuun
vesisäiliöön kukkien kastelua varten.
Alakerran paloikkuna valmiina.
Nämäkin valmiina. Edestä puuttuu enää
yläkerran paloikkunan laudoitukset.
Myös olohuoneen pikkuikkuna on viimeistelty.
Pääty laudoitettuna ja maalattuna. 
Pääty toisesta suunnasta. Tuohon tulee vielä yksi lauta joskus
ja aukon kohdalle kotelo lämpöpumpun putkia ja ilmanvaihdon
raitisilman putkea varten.
Matalemman muurin anturamuottia. Isommasta ei tainnutkaan
olla kuvia.
Varaajan putkia.

Yllättävän paljon vaikuttaa mieleen kuitenkin se, että talossa on nyt lämmin sisällä. Oli ihanaa astua sisään kun vastassa ei hurissut 9 kW:n voimavirtapuhallin vaan lämpö huokui lattiasta. Ja toki huojentaa myös tieto siitä, että lattialämmitys toimii! Lämpötila nousi myös yllättävän nopeasti n. 20 asteeseen isoista betonilaatoista huolimatta.


Myös sulkuhana on iloinen.
Muurien anturat valetaan ensi viikolla ja sen jälkeen pääseekin jo kasailemaan muuria. Loppuviikko tehdäänkin sitten taas sisällä hommia, mahdollisesti jopa jotain näkyvää.

Maria