sunnuntai 24. elokuuta 2014

Ikkunoiden viimeistelyjä

Tällä viikolla puuhasteltiin hyvällä säällä ikkunoiden parissa ja sateella sisätiloissa ilmanvaihdon parissa. Kuvia on kuitenkin vain ikkunoista, koska ne kiertoilmakanavat on jo ainakin minun mielestäni nähty. Hah.

Ikkunapeltien väriksi valikoitu tummanruskea (RR32), joka on sama kuin ulko-oven väri. En halunnut valkoisia peltejä, koska alunperin pielilautojen piti olla ruskeita. Tilattiin ruskeat pellit, maalattiin taloa ja kun pellit saapuivat, huomattiin että pellit olivat huomattavasti tummemmat kuin talomme korostusväri. Hetken pohdinnan jälkeen päätettiin maalata pielilaudat sittenkin samalla värillä kuin muu talo ja ottaa riski, näyttäisikö talo hieman hölmöltä tummien peltien ja valkoisten pielien ja karmien kanssa. Mielestäni lopputuloksesta tuli kuitenkin hyvä, ja sehän riittää! Jo pelkästään pellit antoivat uutta ilmettä talolle, mutta pielilaudoituksen ja naulankantojen maalaamisen jälkeen kaikki näytti hyvältä.

Peltien asentaminen ei sitten mennyt ihan niinkuin piti, kun itse mittaa niin saa juuri sen mittaiset pellit kuin on mitannut, tällä kertaa muutaman millin liian leveät. Puurungossa se tarkoitti pientä taltan kanssa työskentelyä, kiviseinissä vaadittiin jo hieman iskuporakonetta. Saatiin ne kuitenkin paikoilleen suhteellisen vähällä lisätyöllä. Hyvä niin.


Pielilautojen maalausteline.
Onnea on iso, katettu terassi
jo rakennusvaiheessa. Ei haittaa
vaikka vähän ripsauttelee.

Keittiön ikkuna. Samanlainen
fiilis taitaa tulla kun sisällä saadaan
listat paikoilleen (sitten joskus).

Alakerran toisen makuuhuoneen ikkuna.

Takapihan ikkunat.

Edestä kokonaan valmiiksi saatiin kolme ikkunaa,
yksi jäi kesken kun rimat eivät olleet vielä kuivuneet
ja kaksi muuta jäävät odottamaan
seuraavaa nostimen vuokrauskertaa, jolloin myös
asennetaan rännit eteen.

Samalla meiningillä jatketaan, sään salliessa ollaan ulkona ja huonommalla säällä jatketaan sisällä. Säätiedotuksen perusteella maanantai taitaa mennä sisätöiden parissa. Onneksi on pellit ikkunoissa!

Maria

4 kommenttia:

  1. Teidän talo näyttää ihan talolta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö! :D Se oli tarkotuskin. ;) Hihii, virnuilen ku idiootti täällä ku oon niin ilonen noista pielilaudoista ja pelleistä. :D

      Poista
  2. Huh, ahkeria olette, kun jaksatte tehdä ikkunapellityksetkin itse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, pakko tehdä kun rahaa ei ole yhtään ylimääräistä. :) Eikä siinä kauan nokka tuhissut, tilattiin pellit tosiaan valmiiksi taivuteltuina oikeissa mitoissa ja sitten vain laitettiin paikoilleen. Parin tunnin homma kaikenkaikkiaan.

      Poista