sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Tapaus keittiö, osa 2

Viimeksi kun minä kirjoittelin, lupailin teille katsausta meidän keittiön suhteen ja tässä se nyt sitten on. Kommenteissakin on ollut kyselyitä siitä, miten tapaus selvisi. Jos olisin ollut looginen bloggari, olisin varmaan kirjoittanut asioista järjestyksessä enkä yrittänyt sivuta aihetta vähän joka postauksessa, joten viittaukset aiempiin viesteihin löytyy helpoimmin aihetunnisteella "keittiö".

Yritän nyt kertoa koko tarinan mahdollisimman tiiviisti:

Keittiö tilattiin jo kaaauan (keväällä 2014) sitten siinä uskossa, että oltaisiin päästy kasaamaan sitä aiemmin. Kun toimituspäivä todettiin huonoksi, yritin siirtää sitä, mutta silloin se oli jo liian myöhäistä ja päivää ei voinut enää siirtää. Ajateltiin, että eipä siinä nyt sen kummempaa ongelmaa varmaan ole, joten varastoitiin keittiö autotalliin odottamaan. Kun tilaus tuli, katsottiin että kaikki osat ovat tulleet ja paketit ovat ehjiä, mutta ei viitsitty availla kaikkia paketteja etteivät ne sitten mene varastoinnin aikana huonoksi.

Vierähti jopa vuosi ennenkuin päästiin vihdoin kasaamaan keittiötä ja ensimmäinen iso ongelma huomattiin, kun kulmapöytäkaapin ovi ei mahtunut aukeamaan. Tarkistettiin mitat moneen kertaan ja ihmeteltiin kasausohjeita, että mitä me olemme tehneet väärin. Muitakin ihmisiä kävi sitä ihmettelemässä ja toteamassa, että kyllä me oltiin tehty kaikki oikein. Ratkaisuna oli siirtää koko kaappirivistöä, joka tarkoitti sitä, että yläkaappien symmetrisyys katosi ja liesituuletin oli väärässä paikassa. Eli silloin meni uusiksi yksi seinäkaappi ja liesituuletin piti vaihtaa sellaiseen malliin, jonka kotelon sisällä pystyi tekemään siirron. Muuten olisi pitänyt rakentaa jokin ihmeellinen kotelo liesituulettimen putkelle, enkä tähän suostunut, koska en halunnut uuteen taloon mitään paikkailuratkaisuja. Olisimme voineet toki tehdä siirron myös alaslaskun sisällä, silloin olisi mennyt kattopaneelit uusiksi ja ne meidän kattopaneelit on tilattu Saksasta ja minimitilausmäärä on 101 neliötä. Eli ei kovin kustannustehokas ratkaisu.

Gigantin asiakaspalveluasenne oli jo heti alusta hieman nihkeää, koska kaupoista oli jo kulunut niin kauan. Tämän vuoksi toin heti esille option, että otamme kuluttajaneuvojat tapaukseen mukaan, mutta Gigantin edustaja ilmoitti, että jos teemme sen, he peruvat kaikki tilaukset ja koko tapaus jää seisomaan kunnes sieltä tulee virallinen päätös. Emme siis ottaneet kuluttajaneuvojiin yhteyttä, koska emme halunneet viivyttää asiaa omalta osaltamme enempää. Odotellessamme toimitusta, jatkoimme keittiön asentamista niiltä osin kuin pystyimme. Huomasimme, että myöskään yläkaappien ovet eivät mahtuneet avautumaan kolhimatta viereisen kaapin vetimiä tai ovipintaa. Myös apteekkarinkaapin korit olivat jotain ihmeellistä maanantailaatua, ne eivät kestäneet painoa käytännössä yhtään, vaan romahtivat alas jo ihan muutaman kilon painosta. Tämä toinen reklamaatio olikin sitten Gigantille liikaa ja sieltä heittäydyttiin hankaliksi. Saatavuustakuusta huolimatta he myös ilmoittivat, ettei meille tilattuja ovia olisi enää mahdollista saada. Tässä vaiheessa otin sitten kuluttajaneuvojaan yhteyttä ja pyysin selvitysapua ja sitä sitten tulikin. Kun kuluttajaneuvoja selvitti asian kulkua molemmilta osapuolilta, Gigantin edustaja mm. väitti, että me keksimme tarkoituksella jatkuvasti lisää reklamoitavaa, kun olemme huomanneet, että he korvaavat sen mitä keksimme pyytää. Tämä kyseinen edustaja kertoi myös törkeästi, että olisi ollut hyvä että kuluttajaneuvonta olisi ollut mukana selvittelyssä heti alusta asti, että emme voisi vaatia niin paljon. Tämä sama edustaja siis, joka oli puolisen vuotta aiemmin uhannut meitä keskeyttämällä kaikki toimet jos otamme yhteyttä kuluttajaneuvontaan. Hän myös muisti kertoa, että olimme kuulemma uhkailleet murska-arviolla blogissa jos emme saa mitä haluamme. No, ehkä tämän voi murska-arvioksi sitten tulkita, mutta semmoista se totuus joskus on.

Nyt tilanne on se, että olemme saaneet kaikki tarvittavat osat ja keittiö toimii kuten pitää. Gigantti ei kuitenkaan suostu korvaamaan mitään kuluja, mitä meille on tästä tullut. Kuluttajaneuvojan mukaan, itse tehdylle työlle voi laskea 10 euroa per tunti hintaa ja meillä on tullut myös materiaalikuluja maalien, ruuvien, tasoitteiden ja liesituulettimen kanaviston suhteen. Lakihan sanoo, että asiakkaalle ei saa tulla kuluja reklamaatiosta ja näitä on nyt todella tullut. Gigantin mielestä he ovat jo korvanneet kaiken työn sillä vaihdetulla liesituulettimella. Kuluttajaneuvoja kehotti meitä viemään tämän tapauksen lautakunnan käsittelyyn, koska tässä on nyt niin paljon kyseenalaisia kohtia ja Gigantti ei suostu neuvottelemaan enää asiasta ollenkaan. Tämä on nyt harkinnassa, tällä hetkellä ei vain tunnu siltä että olisi voimia ryhtyä siihen taistoon. Reklamaatioiden myötä vaihtoon menivät siis yksi seinäkaappi, kaikki seinäkaappien ovet, apteekkarinkaapin mekanismi vaihtui ulosvedettäviin laatikoihin, apteekkarinkaapin ovet vaihtuivat, kaikki seinäkaappien vetimet vaihdettiin, yksi pöytäkaappi vaihtui laatikostoksi ja liesituuletin vaihtui. Itse myös vaihdoin kuivauskaapin oven yhdeksi 60cm oveksi kahden 30cm oven sijaan (tämä maksettiin itse).

Jos siellä nyt joku pohtii Gigantin Epoq-keittiötä, olkoon tämä varoituksena. Tuotteet itsessään ovat ihan ok laatua ja mekanismit ovat "merkkitavaraa". Meidänkin kaikki virheet johtuvat suunnittelutyöstä ja nämä kaikki olisi voitu estää, jos myyjä olisi tiennyt mitä oli tekemässä. Edullisiahan Epoq-keittiöt ovat, mutta silloin pitää kyllä tietää itse mitä tekee, en enää luota kodinkonemyyjään keittiösuunnittelijana. Eipä sillä, en kyllä enää Gigantissa aio asioida, onneksi valinnanvaraa löytyy.

Ja sitten kuvia! Onneksi ei inhottavien muistojen lisäksi joudu vielä silmiäkin siristelemään ulkonäön vuoksi.






Vetimet pitäisi vielä porata paikoilleen, mutta sopiva terä on jossain karkuteillä. Integroitava mikro pitäisi myös hankkia. Olen myös pohdiskellut, että pitäisikö tuo välitilan väri muuttaa vaaleammaksi, olen pyöritellyt vaaleanharmaata mielessäni. Mitäs olisitte siitä mieltä? Muutoin tuo laasti välitilassa toimii kuin häkä ja pidän siitä todlela paljon. Niinkin paljon, myös kodinhoitohuoneen välitila toteutetaan sillä, kunhan budjetti taipuu sen tilan kalustamiseen.

Maria

P.S. Kysellä saa myös lisää jos jokin kohta on jollain tavalla epäselvä.

10 kommenttia:

  1. Hyvältä tuo tosiaan näyttää! Harmi että meni niin vaikeimman kautta. Toisaalta, meillä kesti liikkeen toimesta (topikeittiöt) asennus kahdeksan kuukautta, vaikka ei ollut kuin jotain kolhittuja osia ja väärän kokoisia peitelevyjä pulmina :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, ne on ilmeisen hankalia nuo keittiöhommat. Onneksi nyt on kuitenkin sekin murhe takana. :)

      Poista
  2. Keittiö näyttää hienolta, onneksi! Kaiken tuon jälkeen saattaisi tosiaan harmittaa kovastikin, jos kokonaisuus ei olisi sitä mitä piti.

    Ja mitä tulee tuohon asiakaspalveluun... ...sanattomaksi vetää. Ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Joo, ei tässä nyt oikein tiedä mitä enää pitäisi sanoa. On asiakaspalvelua ja sitten on asiakaspalvelua.

      Poista
  3. Ei muuten mennyt meilläkään keittiö "heittämällä paikoilleen". Meidän keittiö oli IKEA:sta ja tuollaisena samanlaisena L-kirjaimen muotoisena työtaso koostui kolmesta osasta. Yhdessä osassa vaan oli erilainen kuviointi...

    Muita virheitä/puutteita en nyt enää muista, mutta IKEA:ssa oli kyllä tosi ystävällinen palvelu, kun kävin siellä sitten mm. ne pöytälevyt vaihtamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tekevälle sattuu virheitä, ei tässä itsekään mitään täydellistä suoritusta olla tekemässä. Kuitenkin tärkeintä asiakaspalvelussa on se, miten ne virheet sitten hoidetaan ja nyt tässä tapauksessa niitä ei hoidettu kovin hyvin joten tuloksena on paha mieli ja ainakin kaksi asiakasta vähemmän.

      Poista
  4. Vau! Ihan unelma keittiö. Rakastan tuota mustaa väriä kaapeissa, sulla on hyvä maku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Alakaapithan ovat oikeasti tummanharmaat, eivät mustat, mutta kivat ne on kuitenkin! :D

      Poista
  5. Täysin käsittämätöntä toimintaa Gigantilta. Me harkittiin hetki Epoqia, mutta ei sitten taipunut tarpeisiin ja myynti-into oli niin vajaata, että jäivät pois kisasta. Toivottavasti jaksatte jatkaa vääntöä ja laittaa firman kuriin ja nuhteeseen. Jonkinlainen pahan mielen korvaus olisi todellakin paikoillaan!

    VastaaPoista
  6. Joo ja Puustellin kanssa tökki kans, vähä sama tilanne että oli reilun puoli vuotta paketissaan. Apk sarja väärä, täytelevyjä väärin, kivitasot väärin mitattu. Mutta kyllä se kuntoon tuli mutta on sitkeässä ja inhottavassa välikädessä alkaa noita vääntämään. Myös kävi ilmi että teeseitse asentaja on heikommassa asemassa kuin heidän omat asennuksensa.

    VastaaPoista