sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Onkohan siellä enää ketään?

On aika katkaista pitkä hiljaisuus ja tehdä blogista taas aktiivinen (tai ainakin aktiivisempi). Pahoittelut pitkästä tauosta (jälleen kerran). Rakentaminen on lajina raskasta ja kun kaksi ensikertalaista ryhtyy liian isoon urakkaan ilman ammattilaisten apua, loppui voimat kesken ja hanskat kädestä muuton jälkeen. Eli ne listat puuttuu...

Tilanteemme on siis seuraavanlainen: eli muutettu on tuossa viime vuoden puolella ja talven aikana hommat ovat olleet käytännössä kokonaan seis. Kaikenlaista pientä on näperretty, muttei mitään erityisen mainittavaa ole tapahtunut. Lokakuussa saatiin eteiseen liukuovikaapisto. Marraskuun tienoilla kaivinkone kävi muokkailemassa pihoja kuntoon, joka on varmaan isoin muutos ollut talvella. Keittiön kanssa tilanne tuli jonkinlaiseen päätökseen maaliskuussa ja nyt sitten pohditaan, että viedäänkö asia vielä kuluttajariitalautakuntaan. Tätä kuviota avaan tulevissa kirjoituksissani.

Nyt kun on ollut ihanan lämmintä, on tehnyt mieli siirtyä ulos hommiin! Joni paneloi osan tallin seinistä ja on urheasti maalannut terassin kattoa, vaikka minun se piti maalata, mutta kun fysiikka ei kestä niin se ei sitten kestä. Sudin kuitenkin parhaani mukaan etulipan laudoitusta, että saadaan sekin asennettua paikoilleen. Kuumottavin kevään ja kesän homma on kuitenkin varmasti nuo meidän terassit. Laskeskeltiin, että neliöitä meidän terasseille tulee yhteensä noin 140, joten lautaakin menee pitkälti yli kilometrin verran. Tarjouspyyntöjä on siis lähetelty ympäri eteläistä Suomea, että saadaan puristettua kaikki sentit pois hinnasta. Tietenkin myös muuten pitäisi laittaa pihaa kuntoon, tänä kesänä ei tosin ole tarkoituksena saada terassien lisäksi muuta aikaiseksi kuin että saadaan pinnat lopullisiin muotoihin, nurtsi viljeltyä ja JOS ehtii/viitsii/jaksaa/huvittaa/on rahaa, istutetaan pensasaidat kasvamaan. Pihasuunnitelmankin paljastan teille piakkoin tarkemmin, nyt se on sentään skannattuna jo!

Meidän touhuja voi muuten nykyään seurata myös instagramissa, käyttäjänimi on @rakennellen 

Nyt on tallikin osa taloa!
Maria

13 kommenttia:

  1. On vaan viisautta osata löysätä ja levätä. Raksa on todella iso projekti vaikka me tehtiin sitä hitaan sitkeästi vuoden ajan ennen muuttoa. Samalla lailla on pitänyt ottaa lomaa ja nauttia uudesta kodista, elellä välillä normaalia arkea lasten kanssa, käydä talvella laskettelemassa viikonloppuisin ja olla tekemättä ihan yhtään mitään raksan suhteen.

    Nyt vasta aloitellaan autotallin sisähommia... ja katsotaan miten paljon ehditään tehdä pihaa ja terassia. Tekisi mieli saada kaikki kerralla valmiiksi mutta ihan pakko pitää lomaakin :)

    Raksa-iloa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi pitänyt varmaan levätä pitkin matkaa enemmän. Me urakoitiin kaksi vuotta ennen muuttoa vain muutaman hengähdystauon turvin ja kyllähän se sitten kostautui. Nyt alkaa olla akuissa taas virtaa ja huvittaa ryhtyä taas hommiin! :) Kiitos!

      Poista
  2. Samoilla linjoilla olen Karolinan kanssa. Joskus vaan pitää huilata. Meilläkään ei ole hommat edistyneet tämän kevään aikana alkuunkaan niin kuin oli suunnitelmissa mutta sille ei vain voi mitään. Itse yritän ajatella, että ei ne hommat minnekkään karkaa (todellakaan ei karkaa... ;) )

    Ja mielenkiinnolla jään odottelemaan teidän keittiön tarinaa.. Muutaman kerran on tässä talven aikana käynyt mielessä, että mikähän mahtoi olla lopputulos...?

    Joten ei muuta kun tervetuloa "takaisin"! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei oo karannut ei vaikka kovasti odottaa! :D

      Poista
  3. Hei! Kysykää tarjousta APV rakennuspalvelulta. Sijaitsee tosin Kimonkylässä (kimokylässä..?) Lapinjärven ohi ku mennään kouvolan suuntaan.
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä(kään) vaiheessa ole varaa ammattilaisen apuun, joten tehdään sitkeästi vaan itse. Pistetään vinkki kuitenkin korvan taakse. :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  4. Kiva kuulla teistä. On täällä vielä ketään!

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa takaisin! :) Hui ja wau, 140 neliötä terassia. Kirjoittelen juuri postausta meidän terassin käsittelystä ja luulin, että yhteensä 70-80 neliötä olisi paljon, mutta hupsis, eipäs olekaan :D
    Raksailu- ja kotoiluiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tulee aika paljon portaita mistä kertyy myös neliöitä. :) Se teidän terassikäsittely onkin mielenkiintoinen, Odotan innolla lopputulosta!

      Poista
  6. Meilläkin iski "vasaraväsymys" heti lokakuussa 2014, kun oli muutettu sisään. Eli talven aikana noin puoleen vuoteen en tehnyt mitään. Muuttaessa kellari oli kesken ja pihat tekemättä. Pihat on edelleenkin puoliksi tekemättä, mutta kellari alkaa olla aika hyvällä mallilla (toki listoja puuttuu yms). Ehkä tämän kesän jälkeen olisi pihakin jo valmis ja sitten voisi pitää lopputarkastuksen. Nyt lopputarkastusta ei estää muu, kuin rakennusmääräyksissä mainittu aita, joka pitää rakentaa tontin rajalle kadun varteen.

    Mutta joo - kyllä raksaaminen on ollut yllättävän kova ponnistus, ja nyt tässä vaiheessa itse osaan jo arvostaa muitakin rakentajia paljon enempi.

    Mukavaa kun bloginne heräsi taas henkiin, tällaisia blogeja, joissa itse tehdään mahdollisimman paljon, niin näitä on mukava lukea. Toisin kuin jos juttu menisi esim. niin että "ostettiin viime talvena tontti, viime kuussa siinä ei vielä ollut mitään, mutta nyt tontille tuli muuttovalmis talo, ja ensi kuussa jo muutetaan..." - jolloin jos koko rakentamisprojekti tiivistyy pariin lauseeseen, niin eihän semmoisessa sitten paljon mielenkiintoa ole lukea...

    VastaaPoista